Find yourself!

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Hikipisaroita otsalla, varjossa on hyvä olla


Nyt on taas osattu nauttia helteestä! Välillä pakko tulla kotiin ja napsauttaa tuuletin täysille. Kaupungilla käppäilyssä on se hyvä puoli, kun voi kuumuuden tuskastuttaessa pujahtaa johonkin viileään puotiin ilmastoinnin hyväiltäväksi. Jostain kumman syystä GameStopissa on hurjan trooppinen ilmasto, joten siellä piti käydä vain pikapikaa tällä kertaa. Hrr, jopa minä olin läkähtyä.

Viikonloppuna perhe tuli lomailemaan Ouluun, ja äiti jätti pikkuveljet ja kissan meidän luokse lähtiessään itse vähän matkan päähän äitinsä luokse. Pitkästä aikaa kunnon sisko-veljet-aikaa! Voi että oli luksusta. Pojat on kasvaneet ihan hurjaa vauhtia, oli vaikea uskoa että monimutkaisemmatkin korttipelit ja englannin kielen sanonnat menivät jopa nuoremmalle veljelle ymmärrykseen, ei tarvinnut selitellä nettimeemejä vaan nekin oli tuttuja!

Perjantaina päivä meni lähinnä syödessä ja pelaillessa, mutta lauantaina lähdettiin käymään keskustassa ja torilla, jossa äiti, mummu ja muut odottivat. Kiertelyä, hypistelyä, hauskoja tilanteita. Kaupunkikiertelyn jälkeen suunnattiin syömään kotiin, jossa Jonnekin jo heräili yötöiden tuoman väsymyksen kourista. Jonnen lähdettyä takaisin töihin lähdettiin frisbeegolf-radalle ja sen jälkeen vielä leikkikentälle! Kävelyä tuli enemmän kuin tarpeeksi sille päivälle, mutta ainakin pojat nukahtivat nopeasti heti kun koneet sammuivat.

Sunnuntaina nukuttiin ruhtinaalisesti kymmeneen, ja aamupalan ja pakkailun jälkeen suunnattiin kaikki neljä mummun luokse. Kahvittelun jälkeen suuntana olikin Ainolanpuisto ja sorsat! En ole kuunaan ruokkinut sorsia, joten se oli aika metka kokemus, jotkut söivät jopa kädestä. Sorsan nokka näyttää muuten ihan ketulta, ja tuntuu sileältä.

Ainolanpuistossa oli myös hieno leikkikenttä, minne pojat ryntäsivät purkamaan energiaa meidän muiden viilennellessä itseämme varjossa. Käytiin mekin jotain pyöriskelemässä, kun alkoi kovin lapsettaa.

Se on hyvin huonolaatuinen zoomikuva sorsasta. Mutta katsokaa sitä nokkaa!


Kimistähän kuoriutuu kohta mestarikuvaaja!

Tropiikin lämpöä..



Lapsi on terve kun se leikkii!
Sain kihlajaisvuosipäivän kunniaksi uuden paidan Jonnelta.
Se on kovin suloisa. Siinä on pöllö!

Sunnuntaina hyvästelyjen jälkeen suunnattiin torille Jonnen kanssa, ja siellä menikin ystävien kanssa pyöriskellessä jokunen tunti. Maanantaina samat suunnat, vähän eri suunitelmat. Loppujen lopuksi päädyttiin sitten porukalla jälleen leikkikentälle.. Mutta kun se pyörimisvempele on niin metka! Pientä fysiikkaa vaati oikeanlaisen balancen löytäminen, että molemmilla leikkijöillä ylsi aina jalat maahan.




Tänään käytiin jälleen keskustassa, ostin Jonnelle myöhäisen kihlajaispäivälahjan ja kierreltiin taas torilla.
Nyt kun Jonne pääsee reeneistä, niin lähdetään porukalla pelaamaan mölökkyä! Hipheijaa, tulossa taas kiva ilta. Että mie tykkään kesästä!