Find yourself!

maanantai 11. marraskuuta 2013

Kaamos ottaa ohjat, mutta minä vielä pyristelen vapaaksi


Istun parvekkeella kääriytyneenä vilttiin ja poikaystäväni turrihuppariin, tuijottaen edessäni välkkyvää tuikkua pimeässä illassa. On niin paljon asioita tapahtunut lyhyen ajan sisällä, että ei edes tiedä mitä ajatella ensiksi. Hymähdän hiljaa muistellessani viikonloppua. Silloin minä en tuijottanut sitä tuikkua yksin. Jonne oli taas luonani repimässä minua ylös tietokoneelta, ulos ihmisten luokse. Ilman sitä olisin kai taas vain nukkunut, dataillut ja koomaillut viikonlopun läpi kuin sumussa ilman yhtäkään sosiaalista kontaktia kavokkain. Ensi viikonloppuna kuitenkin minun täytyy itse ottaa taas ohjat käsiini, Jonne ei ole minua potkimassa ylös.

Lyhyet, pimeät päivät saavat taas otteensa, ne nousevat niskan päälle. Aamu kuudelta kellon soidessa on vielä pimeää. Kun palaan koulusta neljän jälkeen, on pimeää. Onneksi nyt on vähän lyhyempiä päiviä koulussa, niin näen sitä auringonvaloakin välillä. Niin kuin tänään; pilvet ovat poissa ja se aurinko näyttäytyy ihan oikeasti. Se virkistää oloa huomattavasti. Vaikka takana onkin vain kolmen tunnin katkonaiset yöunet, jaksan nousta ylös ja pysyä virkeänä koko lyhyen koulupäivän. Nyt pikkuhiljaa väsymys alkaa taas painaa, ja harkitsen kovasti päikkäreitä.

Kissa villiintyy kiimaisena, juoksee kuin tuulispää. Hyppii jokaisen tason päälle, kaataa kukat, repii verhot alas, riekaloi kaiken vähänkään villalankaa tai karvaa sisältävän tekstiilikappaleen. Tupsut ovat nyt suuressa suosiossa. Voi, milloin tämä on taas ohi..

Pian, kunhan saisin aikaiseksi, pääsen laittamaan talvivaloja ikkunaan. Suursiivous pitäisi myös suorittaa, lattiasta kattoon.. Mutta mitä teen? Istun ja pyörin tyhjäntoimittajana tekemässä milloin mitäkin turhanpäiväistä kuten leipomassa ilman hyvää syytä, laulanut ääneni käheäksi, selaillut ympäri internettiä etsimässä tietoa ties mistä, lukemassa artikkelin toisensa jälkeen. Minun täytyisi soitella ties minne, kierrellä ja etsiä tarvitsemiani asioita, suunnitella erilaiset menot sopimaan toistensa kanssa.. Mutta on niin paljon tehtävää, niin vähän jaksamista, niin paljon stressiä ja kaipuuta, yksinäisyyttä, epätietoisuutta, odottamista. Ennen kaikkea niin vähän unta, niin paljon painajaisia. Kaiken lisäksi kaikki nämä muutokset saavat pääni aivan pyörälle.

Olen myös kliseisesti katsonut titaniccia, pohtinut erinäisiä asioita, flunssaillut. Olen miettinyt muunmuassa, miten ihminen voi olla samaan aikaan onnellisin ikinä, kun samaan aikaan päällä painaa niin monta ikävääkin tai huolta synnyttävää asiaa. Kai se on sitten se tuki ja turva, oli se sitten kaukana tai lähellä.




Ei kommentteja: