Find yourself!

maanantai 15. heinäkuuta 2013

We are the chosen ones, we sacrifice our blood...

Tiedättekö sen tunteen, kun täytyy valita kahden sinulle tärkeän ihmisen väliltä? Ja pettää sen toisen luottamus ylläpitääksesi luottamusta toisen kanssa, ettet joutuisi valehtelemaan tälle ehkä loppuelämääsi? Kun toinen sitten pahaa tahtomattaan saa aikaan sen, että menetät sen toisen tärkeän ihmisen kokonaan ilman että sinulla olisi ollut mahdollisuutta selvittää asioita hänen kanssaan? Että toinen vain ilmoittaa toisen ihmisen kautta ettei halua olla kanssasi enään missään tekemisissä?

Aluksi se tuntuu ihan helvetin pahalta. Tunnet sekaisin vihaa, surua, sitä ääretöntä tuskaa ja itseinhoa. Tiedät kuitenkin että asian kanssa eläminen toisella tapaa olisi ollut mahdotonta, ja osittain olet myös helpottunut. Samalla sätit itseäsi että ajattelet niin.

Jonkin ajan kuluttua alat pystyä yrittämään asian ja henkilön unohtamista. Poissa silmistä, poissa mielestä. Ajattelet, että ehkä se ei vaikuta niin paljon elämääsi, ei se tai hän. Voit helposti välttää asiaan törmäämisen.

Sitten, joskus kuitenkin tulee hetkiä, jolloin henkilö nousee esille keskustelussa jotenkin. Se, jolle päätit olla rehellinen, on nimittäin edelleen läheinen tämän henkilön kanssa. Sinua vaan ei enään ole siinä yhtälössä mukana. Aihetta vaihdetaan äkkiä, kuin yhteisestä sopimuksesta. Jo nimen tai yhdistävän tekijän esiin tullessa jompikumpi tai molemmat hiljenevät tai keskustelu tyrehtyy ja syntyy vaivaantunut, hiljainen hetki. Vaikka se kestäisi vain sekunnin, kumpikin kyllä tietää mitä toinen ajattelee sillä hetkellä. Ja sinun on vaikea olla.. Puhdistat ajatukset päästäsi ja koitat jatkaa uutta keskustelua normaalisti unohtaen edellisen hetken. Silti epämukava tunne jää kalvamaan..

Sitten koittaa se hetki. Jokin pieni asia, biisi tai vaikka jokin lausahdus, saa sinulle mieleen jonkin muiston sen henkilön kanssa. Ja tällä kertaa olet yksin, ja ajatukset virtaavat päähäsi tulvivana virtana. Olet menossa nukkumaan, mutta et saa ajatuksiasi kasaan. Muistat monia hyviä hetkiä, kun kaikki oli vielä hyvin.

Sinusta tuntuu pahalta jälleen. Aluksi hymyilet muistoille mutta sitten kyyneleet tulvivat silmiisi. Sen ihmisen hymy muistoissasi kääntyy vihaiseen ja pettyneeseen katseeseen, joka lausuu ne sanat jotka sinulle välitettiin hänen sanoneen. Kyyneleet tulvivat silmiisi ja sinun tekisi mieli vain hakata päätäsi tyynyyn. Idiootti idiootti idiootti.. Miksi?! 

Ymmärrät että sinulla on jälleen vain kaksi vaihtoehtoa : joko ottaa yhteyttä ja yrittää selvittää asiat, edes päästä kertomaan miltä sinusta tuntuu  tai sitten vain toimia hänen toiveensa mukaisesti : antaa hänen olla ja jatkaa elämäänsä, hän ei halua enään kuulla sinusta koskaan. 

Pelkäät liikaa sen kaiken kohtaamista ja valitset turhautuneena jälleen sen epämiellyttävimmän vaihtoehdon. Annat olla.

Ja jokainen kerta kun teet sen valinnan, joku sinussa repii hiuksiaan ja huutaa. 





Ei kommentteja: