Find yourself!

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Jännitystä elämään.

Viime päivät ovat olleet yhtä jännittämistä, huonosti nukuttuja öitä, kukkumista ystävien kanssa. 
Koeviikon kokeet on pikkuhiljaa saatu takaisin, ja tällä kertaa sain nostettua ainakin matikkaa hurjasti. Nyt täytyy jännittää vielä, josko ensiviikolla postilaatikkoon tulisi pääsykoekutsuja, kun tähän taloon jostain syystä edes mainokset eivät tule perjantaisin.. Tiistaina olisi myös tuo hygieniaosaamistestikin, hurr.
Viimeisen reilun viikon aikana olen tavannut ystäviä kotipaikkakunnalta, istunut iltaa milloin syvällisten keskusteluiden, milloin hilpeämpien aiheiden merkeissä, istunut mopoautossa, nuokkarilla, kahvilassa, asentanut spotifyn, pelannut biljardia (ja voittanutkin useasti!).. Paljon uusia ja vanhoja asioita, joita on ollut ikävä.
Toissapäivänä kävin hakemassa Nummirockin liput hellään huomaani. Telttailua, helvetin hyvää musiikkia ja juhannuksesta nauttimista luvassa siis, ja hyvässä seurassa! En malta odottaa. Saisi se kesä kyllä tulla äkkiä, menetän hermoni pian tämän flunssan kanssa kun se on taas tapansa mukaan kiusannut minua koko talven..

Olen huomannut, että ystävien seura tekee ihmeitä. Ajatukset saa pois kaikesta mieltä painavasta, vaikka välillä kuulekin kaikkea ikävää. Myös joidenkin ihmisten kanssa parantuneet välit ovat mieltä lämmittävä asia ja ilonaihe jota olen kaivannut. Unohtaminen on joskus ainoa vaihtoehto, vaikka se onkin lienee mahdotonta kokonaan. Ei saa jäädä riutumaan mahdottomaan.

 




Tämä oli taas tällainen pikainen ja erittäin hajanainen päivitys. Minulle on langetettu myös haaste, joka lepäilee tuolla luonnoksissa odottamassa haastettavia joita en ole ehtinyt vielä etsiä. Olen hieman saamaton sen asian suhteen (tai sitten vain niin kiireinen..?)

Nyt suuntaan katseeni päivän suunitelmia kohden.
Purrnauskis, Opossum.


Ei kommentteja: