Find yourself!

maanantai 11. marraskuuta 2013

Kaamos ottaa ohjat, mutta minä vielä pyristelen vapaaksi


Istun parvekkeella kääriytyneenä vilttiin ja poikaystäväni turrihuppariin, tuijottaen edessäni välkkyvää tuikkua pimeässä illassa. On niin paljon asioita tapahtunut lyhyen ajan sisällä, että ei edes tiedä mitä ajatella ensiksi. Hymähdän hiljaa muistellessani viikonloppua. Silloin minä en tuijottanut sitä tuikkua yksin. Jonne oli taas luonani repimässä minua ylös tietokoneelta, ulos ihmisten luokse. Ilman sitä olisin kai taas vain nukkunut, dataillut ja koomaillut viikonlopun läpi kuin sumussa ilman yhtäkään sosiaalista kontaktia kavokkain. Ensi viikonloppuna kuitenkin minun täytyy itse ottaa taas ohjat käsiini, Jonne ei ole minua potkimassa ylös.

Lyhyet, pimeät päivät saavat taas otteensa, ne nousevat niskan päälle. Aamu kuudelta kellon soidessa on vielä pimeää. Kun palaan koulusta neljän jälkeen, on pimeää. Onneksi nyt on vähän lyhyempiä päiviä koulussa, niin näen sitä auringonvaloakin välillä. Niin kuin tänään; pilvet ovat poissa ja se aurinko näyttäytyy ihan oikeasti. Se virkistää oloa huomattavasti. Vaikka takana onkin vain kolmen tunnin katkonaiset yöunet, jaksan nousta ylös ja pysyä virkeänä koko lyhyen koulupäivän. Nyt pikkuhiljaa väsymys alkaa taas painaa, ja harkitsen kovasti päikkäreitä.

Kissa villiintyy kiimaisena, juoksee kuin tuulispää. Hyppii jokaisen tason päälle, kaataa kukat, repii verhot alas, riekaloi kaiken vähänkään villalankaa tai karvaa sisältävän tekstiilikappaleen. Tupsut ovat nyt suuressa suosiossa. Voi, milloin tämä on taas ohi..

Pian, kunhan saisin aikaiseksi, pääsen laittamaan talvivaloja ikkunaan. Suursiivous pitäisi myös suorittaa, lattiasta kattoon.. Mutta mitä teen? Istun ja pyörin tyhjäntoimittajana tekemässä milloin mitäkin turhanpäiväistä kuten leipomassa ilman hyvää syytä, laulanut ääneni käheäksi, selaillut ympäri internettiä etsimässä tietoa ties mistä, lukemassa artikkelin toisensa jälkeen. Minun täytyisi soitella ties minne, kierrellä ja etsiä tarvitsemiani asioita, suunnitella erilaiset menot sopimaan toistensa kanssa.. Mutta on niin paljon tehtävää, niin vähän jaksamista, niin paljon stressiä ja kaipuuta, yksinäisyyttä, epätietoisuutta, odottamista. Ennen kaikkea niin vähän unta, niin paljon painajaisia. Kaiken lisäksi kaikki nämä muutokset saavat pääni aivan pyörälle.

Olen myös kliseisesti katsonut titaniccia, pohtinut erinäisiä asioita, flunssaillut. Olen miettinyt muunmuassa, miten ihminen voi olla samaan aikaan onnellisin ikinä, kun samaan aikaan päällä painaa niin monta ikävääkin tai huolta synnyttävää asiaa. Kai se on sitten se tuki ja turva, oli se sitten kaukana tai lähellä.




lauantai 19. lokakuuta 2013

Inspiroutunutta kökkövuodatusta

Niin. Taas vaihteeksi ajattelin vuodattaa hieman fiiliksiäni ja äskettäin heränneitä ajatuksiani. Kihlattuni on nyt Turmion Kätilöiden keikalla mukavan ihmisporukan kanssa, minä istun kotona yksin kaikista yrityksistäni huolimatta saada seuraa tai tekemistä. Keikkahan on siis k18, joten se siitä. Äskettäin olin jo tipalla selättää yksinäisen iltani, mutta mukaan astui kuningas alkoholi  ja "jos sulla ei oo antaa meille kaljaa ni ei kinosta" -asenne. Loput kavereista sitten ovatkin joko viettämässä lomaa jossain tai juhlimassa - toisella paikkakunnalla. Taas siis tällainen ilta/viikonloppu. Ei mitään uutta.

Nykyään alkoholi, ikä, aika ja raha määrittelee aika hemmetin paljon. Tai se, miten ihmiset hyötyvät jos ottavat sinut suunitelmiinsa/seuraansa osalliseksi. Miksi yhä harvemmin ihmiset ottavat yhteyttä johonkuhun ilman että he olisivat vailla jotakin? Aina tarvitaan kuskia, rahaa, yöpaikkaa, kyytiä, palvelusta tai jotain muuta. Sitten jos ei saada haluamaansa, niin se on "aijaa no mepä jatketaan, moro!". Ei muuta.

Nykyään kavereiden tapaaminenkin vaatii kamalan soittelun ja taustatutkimuksen, josko ihmiset kokoontuisivat jossakin ja sitten yrityksen kysellä, josko itsekin ehkä mahtuisi mukaan. Ei enään helposti kysellä mukaan jos itse ei tee aloitetta, saati kerrota jos jotain on meneillään. Kaikki on salattujen fb-ryhmien tai keskustelujen takana vankassa piilossa, vaikka ei se pidä asioita sen enempää salassa kuin ennenkään. Aina on joku joka on menossa/tietoinen/kutsuttu, ja joku joka saa tätä kautta tietää ja saa sitten miettiä että miksihän minä en ole tiennyt tästä.

On normaalia että autossa ei ole tilaa, mennään paikkaan mikä on k18, k20 tai muu vastaava joko sitten lain puolesta tai ihan vain yhdessä päätettynä ikärajana. Tehdään jotain mihin vaaditaan paljon rahaa, seurassa on ihmisiä jotka eivät tunne eivätkä siksi halua mukaan, kyseessä on inside juttu. Aina löytyy syitä miksi vastaus on ei. Joka asialle luodaan ehdot ja rajoitukset.

Vaikka ikäeroa olisi vain pari kuukautta, toinen mielletään helposti liian nuoreksi tai epäsopivaksi mukaan tapahtumaan ja jätetään näin ulkopuolelle. Tämän ilmiön olen huomannut etenkin nyt, kun suuri osa lähi-ikäluokkien ihmisistä saavuttaa sen huikean 18 vuoden iän. Yhtäkkiä ollaankin vain illat baarissa, ajelemassa tai istumassa muuten vain iltaa _täysi-ikäisten kesken_, kun alaikäiset ystävät eivät olekaan yhtäkkiä tarpeeksi tasokasta seuraa vaikka se muutaman kuukauden tai parin vuodenkin ikäero ei ole merkinnyt ennen mitään. Muut sitten jäävät ulkopuolelle ja saavat keksiä muuta tekemistä tai jatkaa sitten entisiä vakiotapaamisia alaikäisten kesken. Ymmärtäähän sen että välillä haluttaa käydä paikoissa ja tehdä asioita, joita varten nyt on sitä ikää tarpeeksi, mutta että lähes kaikki sosiaalinen toiminta alkaa saamaan sen ikärajan..?

Myös nuoremmat rajaavat seuransa yhä helpommin. Viikonloppuisin vain juodaan, jos et juo itse niin gtfo tai joissakin tapauksissa katsele kun me juomme. Joskus ollaan samalla jopa seurallisia, niin mikäs siinä. Joskus, harmillisen usein, tilanne kuitenkin päätyy siihen että kaikki vain ovat humalassa eikä kukaan tiedä oikein kuka edes on paikalla. Paikalle tulevat ihmiset, jotka tarvitsevat paikkaa missä juoda, ei seurasta väliä tunteeko edes ketään koko porukasta. Aina ei edes ole kutsuttu, mennään vaan kun kuullaan että hei siellä juodaan. Toki se on tapa saada uusia tuttavuuksia, mutta no. Toki kriteereitä ovat sitten jälleen taas tämä "hyödynkö tästä mitään" ja muut edellämainitutkin.

Ei, en ole mikään päihteistä saarnaava absolutistiteini. En ole myöskään absolutisti. Mutta koska nyt nostimme tämän kuningas alkoholin esille..
Miksi alkoholinkin pitää niin paljon nimenomaan rajata sitä porukkaa ja jättää ulkopuolelle, kun eikö se kansankielelläkin ole nimetty seurapiirijuomaksi? Nykyään se on vain keino saada nuppi sekaisin, viis siitä mitä ympärillä tapahtuu. Usein kuulen ja luen seuraavanlaisia keskusteluja:

- Mitäs suunitelmia viikonlopuksi?
- En tiiä, mut veän ainaki pään täyteen :p / Kavereitten kanssa vtusti kaljaaaaaaa!

tai

- Mitäs teit viikonloppuna?
- En kyllä muista kovin, olin ainaki ihan vtun humalassa

tai

- Mitäs teettä?
- JUUAMMSSA!
- Ahaa. :D Missä ja keitäs siellä on?
- Emmöää tiiä keit tääl on :DD Piti vaa saaha juomista nii tulinb tännew. / Ei ollu parempaakaa tekemistä ni päätettii vetää kännit! Pitää saada vielä lisää juomista että pääsee kunnon fiiliksiin! / Yksim töäällä vaan :D

Niin. En tiiä, meni taas vähän aiheen vierestä tämä homma. Kuitenkin, nykymeininki alkaa vaikuttaa vähän häiritsevältä, kun ei voida porukalla tehdä muuta kuin kännätä. Kun sitä sitten loppujen lopuksi yksin ryvetään jossain nurkassa porukka levinneenä minne sattuu. Toki niitä seurapiirijuojiakin löytyy.

Tätä kirjoittaessani, ja muutenkin aihetta pohtiessani olen viimeaikoina miettinyt, että miksi. Mikä sen kaiken saa aikaan? Kaveripiiri vaan kutistuu ( tai sitten useat piirit yhdistyvät) ja kun joskus oli aikoja että ei ollut puutetta ihmisistä joille soittaa, ihmisistä joita nähdä, ihmsistä joiden kanssa vaan puhua, niin nyt huomaa että matti alkaa olla kukkarossa senkin suhteen, ihan huomaamatta. En edes ole juuri kohdannut riitoja tai muita vastaavia, ihmiset vain ovat jääneet pois. Valuneet omiin uusiin piireihinsä tai rutiineihinsa ja minä olen vain jotenkin valunut sieltä sosiaalisten suhteiden kukkaron reiästä pois. Ei ole aikaa, elämässä on kaikilla nyt niin paljon uutta.

Sitten on niitäkin, jotka ovat varoittamatta nostaneet ne dislike- ja disapprove- nappulansa esiin syitä sen enempää selittelemättä. Yhtenä päivänä henkilö tulee vastaan, moikkaat normaalisti ja saatkin vain vastaasi mulkaisun, tuhahduksen tai muuta vastaavaa ja katselua nenänvartta pitkin tai muuta. Minusta tuntuu että olen harvinaisen pihalla asioista, mutta jostain syystä uskallan ajatella, että nyt ei ole kaikki ihan minun vaikutusvallassani. Syy tulee jostain muualta.

Tämäkin on joskus selvinnyt olevan osa tätä suurta kaveripiirien ja niiden tietojen ja mielipiteiden yhdistymistapahtumaa. Aina löytyy eri mieltä asioista ja ihmisistä olevia yksilöitä, ja sitten loppujen täytyy vain valita puolensa, keskustella, tehdä päätelmät ja koostaa mielipiteet mahdollisen uuden "tiedon" perusteella ja that's it. Joskus se informaatio ei sitten kulje sinne loppun asti, ja vaikka henkilö, josta on käyty keskustelua, ei saa koskaan tietää syytä muuttuneeseen ilmatilaan.

Kyllä, tiedän että monet esimerkeistä eivät kosketa monenkaan elämää, ja että olen ottanut osan niistä omastani. Osa on ihan omia päätelmiä, osa minun ja parin muun kanssa yhdessä pohdittuja asioita, osa ihan laajemmaltakin alueelta ilmi tulleita. Tiedän myös, että välimatkat ja uudet paikat nyt vain rajoittavat, mutta tiedän myös että kyllä siinä takana on muutakin. Ja kyllä, tietän myös sen että tekstissäni on kielioppivirheitä ja lauserakenteet eivät nyt vain natsaa. Jostain syystä, kerta toisensa jälkeen, ne harvat ihmiset jaksavat nostaa asian esille vaikka siitä aina pahoittelenkin.

Ajatuskatkon seurauksin, päätän vuodatukseni tähän ja siirryn korjailemaan kissan aiheuttamia tuhoja ja tuhoamaan karkkipussiani. Hopeatoffee on parasta.

-Mumskis, Opossumi

perjantai 27. syyskuuta 2013

Huulipunaa, katkenneita hiuksia, feikkihymy ja rutosti liikaa mun pärstää




Uudessa kodissa on nyt asuttu jonkin aikaa, ja tuparitkin on pidetty. Kouluakin on kohta ensimmäinen jakso taas lusittu.. Kaksoistutkinto on perin mukavaa, vaikka koeviikon menetys hieman harmittaakin. 8-16 päiviin tottui loman jälkeen taas nopeasti, ja jopa harrastusten ja muun sopeuttaminen siihen mukaan on sujunut liki ongelmitta. Tosin se, että heräät kuudelta aamulla, menet kahdeksaksi kouluun ja olet kotona reenien jälkeen kymmenen aikaan illalla, on vähän puuduttavaa välillä. Onneksi reenejä ei ole joka päivä ja välissä pääsee hakemaan kahviosta pikaista välipalaa.


Kuten arvata/huomata saattaa, olen leikkinyt hieman kameralla. Sitä huomaa, kuinka paljon esimerkiksi huulipuna tai vahvemmat kulmat vaikuttavat ulkonäköön.. Hassua, eikö? Maskeeraamalla ihmisen voi helposti muuttaa näyttävään aivan toiselta.. Ulkonäöstä puhuminen tosin on aika turhaa muiden kuin ällölälly - kuvan kohdalla, sillä muokkauksen ja kuvakulman ansiosta/seurauksena en näytä yhtään samalta miltä normaalisti. Mutta se luonnollisuus nyt ei olekaan niissä se tarkoitus, toisinkuin tuossa ällölälly - kuvassa. Siinä ei ole muokattu mitenkään merkittävästi muuta kuin taustaa ja värejä. Kuitenkin alkuperäiseen aiheeseeni palaten, voisin vertailun vuoksi laittaa tähän pari kuvaa ilman sitä punaista hohtoa.



Paljon "kiltimmän" kuvan saa, eikö? Se minua hieman harmittaa, että punaiseksi tahritut hiukseni eivät tuolta alta näy, mutta se nyt on pieni murhe. 
-------

Jostain kumman syystä kirjoittaminen on taas hurjan hankalaa, ja kolmatta päivää tämä päivitys on auki minulla tässä koneella.. Nyt vain popsin tonnikalaa ja mietin että mitä ihmettä minä tähän soopaisin. Kuitenkin, kun blogi on lähinnä omaa pohdiskelua niin kai siitä ei kukaan rankaise jos joskus katkeaa kirjoitussuoni kesken kaiken. 

Lohdutukseksi tähän loppuun voisin puskea puhelinkuvan tältä päivältä   koulusta.

 





torstai 26. syyskuuta 2013

Pikailmineeraus

Taas on taukoa ollut enemmän kuin sallittaisiin, mutta muutto ja muut ovat vieneet paljon aikaa. Etenkin kaksoistutkinto ja sen koeryöppy. Ja Soul Calibur V. Ja sairastaminen. Ja motivaation ja kuvien puute. Nyt kuitenkin molempia olisi jonkinasteisesti, joten pitempää päivitystä olisi luvassa piakkoin :) 

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Mössön mössön.

Mitähän tämä bloggeri nyt meinaa, kun on poistanut kaikki seurattavat blogit listasta?! Muilla samoja ongelmia?

Mutta palatakseni siihen mitä olin tulossa sepustamaan: Miun elämässä on ja ei ole ollut mitään erityistä. Pää on ainakin mennyt pyörälle moneen otteeseen viikonlopun ja kuluneen viikon aikana, syystä tai toisesta. Ihmiset osaavat yllättää.


Jonne kävi lomilla, ja viikonloppu menikin aikalailla erinäisten ihmisten kanssa pyöriessä, sarjaa ja leffoja kahtoessa. Syöminen jäi hiukan epäterveellisen puolelle, mutta ehkä se kerran sallitaan.



Kämppä- ja kouluasiatkin alkavat olla pikkuviilausta vaille reilassa, ja innolla odotettu Ouluun muutto lähestyy. Hieman vain huolettaa, miten ihmeessä saamme tämän jenkkisängyn roudattua 7. kerrokseen, kun se todennäköisesti sinne hissiin ei tule mahtumaan.. 



Qstock alkaa näyttää pikkuhiljaa mahdolliselta, kun työtkin nyt loppuivat.. Ainakin se olisi kiva piristys kesään kun tuo Nummirock peruuntui. Joulukuussa sitten oliskin luvassa Teatria ja BMTH kera synttäreiden vieton parhaassa seurassa. Huh!

Musiikin parissa nyt on muutenkin viimepäivät menneet, kun kävimme perjantaina porukalla kuuntelemassa kavereiden soittelua heidän treenikämpällään. Tänä kesänä mölkky on ollut in, joten sitäkin sinä päivänä tuli pelattua.. 
Myös töissä hiljaisina aikoina on tullut kuunneltua erinäistä musiikkia, ja BMTH keikan fiilistelyn lisäksi mm. tämä on soinut muutamaankin otteeseen, mahtava coveri japskeilta, täytyy sanoa:


Tekstin tasaus kusee taas vaihteeksi, mutta koittakaa saada selvää. Pahoittelen myös aiemman puhelinpostauksen kuvien yliseilaavuutta, jostain syystä päättivät pompata ulos leiskasta.

Mutta nyt suuntaan taas katseeni tuonne jääkaapille, aamupala jäi vähän heikon puoleiseksi.. Adios.

- Poffumuumí





tiistai 16. heinäkuuta 2013

Niin paljon voivat pelkät laulun sanat kertoa..

"Nyt vihdoin ymmärsit
Mitä sillä tarkoitin
Kun sanoin että joudut kärsimään
Vielä lopun elämää
Älä pyytele anteeksi
Älä tule enää takaisin
Itse kaikki valintasi teit
Kun luottamuksen minulta veit

On aika tullut katsoa
Kuka nauraa
Ja kenelle viimeiseksi
Nauretaan

Usko, toivo ja se ikuinen rakkaus
Siinä sinulle vastaus
Se on kahden ihmisen onnen salaisuus
Raivo, pelko ja se loputon ahdistus
Ne sanat kirjoitan
Ja ymmärrät vielä mitä minä tarkoitan

En anna anteeksi
En ajatusta vuoksesi
Olen nuollut haavani kertaalleen
Ja tuhonnut kaikki kipupisteet
Tulen jakamaan oikeutta
Aiheuttamaan jälkiviisautta
Koston hetki on todellinen
Lopun alkua odottaen

On aika tullut katsoa
Kuka nauraa
Ja kenelle viimeiseksi
Nauretaan

Usko, toivo ja se ikuinen rakkaus
Siinä sinulle vastaus
Se on kahden ihmisen onnen salaisuus
Raivo, pelko ja se loputon ahdistus
Ne sanat kirjoitan
Ja ymmärrät vielä mitä minä tarkoitan"


...

"Minut ympäröin tyhjyydellä jotta voisin nähdä
Jotta oppisin itse mitä tunnen
Ja tietäisin sen
Nyt on mentävä yksin
Kulkee pitää ilman varjoo
Osan jäätävä taakse jotta toinen voi loppuun löytää

Tätä hetkeä kartoin, tätä väistin, tätä niin pelkäsin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika

Viimeiseen tiimaan
Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista
Jonka raajat kuolleet on
Tän täytyy mennä näin
Vaikka tahtoisin kieltää, koittaa säilyttää
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää

Pahat enteet hiljaisuuden kaiken täyttää
Niin tuskaisen läsnä joka hetki vaikka pään pois kääntää
Vaikka sulkisi silmät, kuva säilyy eikä mee minnekään
Muttei silti tule luo vaan tuijottaa tuijottamistaan

Tämä tie meidät kaataa
Ei voi jatkaa
Ei voi olla näin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika"

Raaka-aine - U.T.R & Apulanta - armo

maanantai 15. heinäkuuta 2013

We are the chosen ones, we sacrifice our blood...

Tiedättekö sen tunteen, kun täytyy valita kahden sinulle tärkeän ihmisen väliltä? Ja pettää sen toisen luottamus ylläpitääksesi luottamusta toisen kanssa, ettet joutuisi valehtelemaan tälle ehkä loppuelämääsi? Kun toinen sitten pahaa tahtomattaan saa aikaan sen, että menetät sen toisen tärkeän ihmisen kokonaan ilman että sinulla olisi ollut mahdollisuutta selvittää asioita hänen kanssaan? Että toinen vain ilmoittaa toisen ihmisen kautta ettei halua olla kanssasi enään missään tekemisissä?

Aluksi se tuntuu ihan helvetin pahalta. Tunnet sekaisin vihaa, surua, sitä ääretöntä tuskaa ja itseinhoa. Tiedät kuitenkin että asian kanssa eläminen toisella tapaa olisi ollut mahdotonta, ja osittain olet myös helpottunut. Samalla sätit itseäsi että ajattelet niin.

Jonkin ajan kuluttua alat pystyä yrittämään asian ja henkilön unohtamista. Poissa silmistä, poissa mielestä. Ajattelet, että ehkä se ei vaikuta niin paljon elämääsi, ei se tai hän. Voit helposti välttää asiaan törmäämisen.

Sitten, joskus kuitenkin tulee hetkiä, jolloin henkilö nousee esille keskustelussa jotenkin. Se, jolle päätit olla rehellinen, on nimittäin edelleen läheinen tämän henkilön kanssa. Sinua vaan ei enään ole siinä yhtälössä mukana. Aihetta vaihdetaan äkkiä, kuin yhteisestä sopimuksesta. Jo nimen tai yhdistävän tekijän esiin tullessa jompikumpi tai molemmat hiljenevät tai keskustelu tyrehtyy ja syntyy vaivaantunut, hiljainen hetki. Vaikka se kestäisi vain sekunnin, kumpikin kyllä tietää mitä toinen ajattelee sillä hetkellä. Ja sinun on vaikea olla.. Puhdistat ajatukset päästäsi ja koitat jatkaa uutta keskustelua normaalisti unohtaen edellisen hetken. Silti epämukava tunne jää kalvamaan..

Sitten koittaa se hetki. Jokin pieni asia, biisi tai vaikka jokin lausahdus, saa sinulle mieleen jonkin muiston sen henkilön kanssa. Ja tällä kertaa olet yksin, ja ajatukset virtaavat päähäsi tulvivana virtana. Olet menossa nukkumaan, mutta et saa ajatuksiasi kasaan. Muistat monia hyviä hetkiä, kun kaikki oli vielä hyvin.

Sinusta tuntuu pahalta jälleen. Aluksi hymyilet muistoille mutta sitten kyyneleet tulvivat silmiisi. Sen ihmisen hymy muistoissasi kääntyy vihaiseen ja pettyneeseen katseeseen, joka lausuu ne sanat jotka sinulle välitettiin hänen sanoneen. Kyyneleet tulvivat silmiisi ja sinun tekisi mieli vain hakata päätäsi tyynyyn. Idiootti idiootti idiootti.. Miksi?! 

Ymmärrät että sinulla on jälleen vain kaksi vaihtoehtoa : joko ottaa yhteyttä ja yrittää selvittää asiat, edes päästä kertomaan miltä sinusta tuntuu  tai sitten vain toimia hänen toiveensa mukaisesti : antaa hänen olla ja jatkaa elämäänsä, hän ei halua enään kuulla sinusta koskaan. 

Pelkäät liikaa sen kaiken kohtaamista ja valitset turhautuneena jälleen sen epämiellyttävimmän vaihtoehdon. Annat olla.

Ja jokainen kerta kun teet sen valinnan, joku sinussa repii hiuksiaan ja huutaa. 





torstai 11. heinäkuuta 2013

Välipäivitys

Huhhuh, nyt on ollut taas hiljaiseloa jonkin aikaa. Pahoittelen sitä! Kesätyöt vetävät veronsa, ja Jonnen kanssa on tullut vietettyä aikaa ennen kuin se intti otti omansa. Kämppää on tullu etsittyä, kihloihinkin tuossa mentiin ja mitähän vielä. Lähihoitajaksi sitä nyt pääsin kuin pääsinkin opiskelemaan, ja asuntola kutsuu nyt aluksi. Vähän hirvittää kun en sellaisessa ole ennen asunut kun on tuo kämppä aina ollut.. Vaan no eipä siellä varmaan kauaa tarvitse olla ja ehkä se on ihan kivaa vaihteluakin. Kai. 

Tulin nyt tänne pikaisesti kertomaan, että elossa kyllä ollaan! Kunhan taas tietokoneelle saan itseni raahattua niin kirjoitan pitemmän ( tai siis pitkemmän niin kuin minä tapaan erittäin kieliopillisesti väärin sanoa ) postauksen paremmalla sisällöllä.. Puhelimella se nyt on vähän hidasta. Pahoittelen Facebookissa ja instagrammissa minua seuraavia henkilöitä kuvista, ne kun ovat nyt samoja suurin piirtein mitä olen julkaissut..

Mutta pitemmittä marinoitta, seuraavaan kertaan!

- possumuumi ( jota autocorrect ihanasti yritti vääntää possunkyljykseksi... )








maanantai 10. kesäkuuta 2013

Kissankarvoja, murinaa, ketutusta.

Meidän pieni perheemme sai taas lisäystä, kun äidin pieni kissanpentu tuli kotiin. ♥ Se sai äidiltä nimen Neka (Niklas, Emilia, Kimi ja äidin kolmas nii Anneli). Niin suloinen ja pörheä otus!






Jähmetty aina johonki asentoon ku kuuli pling äänen puhelimen kamerasta. Ihanko posettas ♥

No, siinähän se sitten nähtiin minun sydämeni heikkous, kun samoihin aikoihin sattumalta netissä tuli törmättyä äidin kanssa ilmoitukseen kotipaikkakunnan lähellä olevasta, pian luovutusikäisestä pennusta. No, voitte arvata mitä tällainen kissanainen sitten teki seuraavana päivänä hetken mietittyään, yhteyttä omistajaan ja kaupat. Heinäkuun puolessa välissä tulee uusi vaavi kotiin.. ♥

Siinä se vaavi ois. ♥ 
Muutama päivä sitten sain yös helmikuun kuvaussessioiden tuotoksia itselleni. Karsin osan pois ihan ilmeen järkyttävyyden vuoksi mutta osan jätin vaikka en olekaan järin edustavan näköinen..












Alkukesä on mennyt töiden parissa ja innolla odottamani Nummirockikin lähestyy juhannuksen myötä. Vaan no sepä peruuntuukin minun osaltani, kun "seuralaiseni" perui oman lähtönsä. Siinä samalla lähti se "turva" jonka varjolla olisin sinne päässyt, sillä äiti, Jonne tai edes minä itse en näe kovin hyväksi vaihtoehdoksi lähteä yksin telttailemaan sinne tuntemattomien kännipäiden keskelle. Ja eipä kukaan nyt näin lyhyellä varoitusajalla saa sellaisia summia kokoon joten no, liput myyntiin ja toivotaan että sillä tavalla tai tikettiturvan kautta saisin rahani ehkä takaisin. Aina ei mene niinkuin toivoisi, mutta saisi edes joskus asiat mennä vähän edes paremmin..!

Oyssissakin on tullut juostua sen verran useasti ja tk pian kutsuu taas todennäköisesti uuden antibioottikuurin kera että pikkuisen alkaa mietityttämään että mikä paha karma minua seuraakaan. Jospa nyt saisin kituutettua itteni pysymään sen verran elävien kirjoissa että saisin työt tehtyä ja sen myötä ehkä viimeinkin jouluksi ostettua sen uuden koneen että saisin kouluhommatkin helpommin tehtyä. Vaanno näyttää sekin olevan sen verran vaakalaudalla että harkitsen pessimistiksi ryhtymistä. Sitä kun on niin tyhmä että iloitsee liikaa, varma harvoin on loppupeleissä edes todennäköistä. En uskalla edes arvata, mitä yhteishaun tuloksissa tuleekaan lukemaan saati miten kämpän hankkiminen sujuu.  Saa nähdä mistä ittensä syksyllä löytää.

Inttileskeyskin tässä lähenee, mutta no jos nyt tuo juhannus kerran peruuntui niin mahdollisesti näenkin Jonnea sitten silloin eikä tarvitse ihan odottaa heinäkuun alkuun asti. Onneksi toiset työt alkaa samana päivänä kuin tuo lähtee inttiin, niin ei tarvitse niin paljon mietiskellä että mitenköhän sitä sitten. Vaikka onhan se erossa oleminen tuttua alkuajoilta, vaan nyt kun yhdessä asuttu sun muuta niin yhtäkkiä outoa kun ei olekaan nähnyt vähään aikaan kun oli ehtinyt tottua siihen toisen naamaan joka päivä. Ompahan harjoittelua tämä kesä inttivuotta varten, tosin nyt sentään pidetään yhteyttä jonkin verran. Plaa, on se niin hankalaa kaikki.

Tässä kielikorulla (ja siinä pudonneen kiven vuoksi ammottavalla kololla) leikkiessäni muistin, että en olekaan tainnut kertoa kommelluksistani. Kun saavuin tänne kotikonnuille viikko sitten, kävi vähän hassusti. Nakkasin laukut, menin syömään ja huomasin hetken päästä että nyt tuntuu hassulta. Koru ja tappi puuttuu, ja suussa möllöttää vain toinen palloista irrallaan. Olin mennyt sitten nielaisemaan koko höskän! Aikani sainkin metsästää ympäri kyliä sopivaa korviketta, ennenkuin sain kyydin Kuusamoon josta sitten onneksi sain uuden ostettua. Niin, josta nyt on irronnut yksi korukivistä mutta se nyt ei paljoa haittaa kunhan varoo ettei raavi ikeniä piloille. Huono tuuri vai mikä?

Mutta nyt riittää marinat, voisin tässä vielä hetken rauhoittua musiikin parissa kun se nyt tuolla riparilla, jonne isoseksi olen huomenna menossa, on kiellettyä (kuulokkeet ja oma musiikki siis, hengellistä musiikkiahan siellä kuuluu ja lauletaan kuitenkin) niin viimeisistä hetkistä kaikki irti! Sitten voisin käydä maistelemassa vohveleita, kunhan ne valmistuvat tuolla keittiössä.. Kamalaa angstiherkuttelua, hyihyi.

Ainiin! Olette varmaankin huomanneet, että ulkoasu on uudistunut. Se on vielä hieman kesken, mutta saa ollakin vielä jonkun aikaa. Mielipiteitä, kommentteja, miten toimii eri koneilla ja selaimilla? Muutenkin saa toki kommentoida, olisi ihan kivaa vaihtelua väliin. Tai sitten raksia ruutuun!

Miau,
Kissaerakko possumuumi




lauantai 1. kesäkuuta 2013

Joskus numerot tekevät ihmisen niin onnelliseksi, ne pienetkin.

Tänään sitten Jonne valmistui ammattikoulustaan ansioikkaan keskiarvon kera: 2,8. Huikeeta! Hauskaa tästä tekee se, että kyseessä on eniten myöhästymisiä, toiseksi eniten poissaoloja ja muistaakseni myös 0 tehtyä kotitehtävää omaava jätkä siinä porukassa. Huhhuh, ei toimis mulla tuo opiskelutaktiikka.

Emme juhlistaneet asiaa kovinkaan merkittävästi, vielä. Ukkohan haahuilee tälläkin hetkellä pokehommissa tuolla kaupungin puolella, samoten huomenna joten herkuttelemme sitten varmaan sunnuntaina. Olihan minulla kuitenkin pieni yllätys odottamassa, ja kävi täällä muutama Jonnen ystäväkin kahvittelemassa, jotkut lahjankin kera.


Ja minä sain yllättäen olla kamera kädessä ikuistamassa tätä näkyä.
Huokaisen yhä syvään, kun ajattelen miltä tuo mahtoi näyttää sen juhlapukuisen kansan keskellä noissa kamppeissa.. No, onneksi siellä oltiin jo Jonnen tempauksiin totuttu sen kolmen vuoden aikana..



Viikko on mennyt koeviikon rutiinien mukaisesti ja Oyssissa sekä tkssa maatessa vuoron perään migreenin vuoksi. Muutto sujui leppoisasti ja avaimetkin tänään luovutin. Tiistaina sitten olisikin aika suunnata kohti kotimaisemia ja sääskiä. Kollinpenikkaakin on jo hirmuisa ikävä, se kun jäi äidin hoiteisiin jonka kanssa kävi mutkan leikkuupöydällä. Miehuus lähti, saa nähdä kuinka vihaa minua kun sinne menen. 

Tätä minä rakastan kesässä..
Uuden puhelimenkin kanssa on tullut tapeltua ja myrskyisän alun jälkeen olen rakastunut tuohon lätyskään. Qwertyn puuttumiseenkin alkaa pikkuhiljaa tottua.. Ehkä tästä yhteisestä taipaleesta tulee ihan maittava. Seuraavaksi olisi opettelussa bloggerin mobiilisovelluksen käyttö.. Kiroamista luvassa, olen kuullut että kuvanlisäys on sillä vielä hermoja raastavampaa kuin normaalisti tietokoneella.




Huomenna sitten olisikin vuorossa ensimmäisen vuoden tokareiden haku ja ystävien lakituksen katsominen sekä reissu Ouluun Jonnen kanssa. Voi kumpa sää olisi yhtä hyvä kuin tänäänkin.. Pärrän kyydissä istuminen vesisateella ei nimittäin kuulu lempipuuhiini, varsinkaan jos on ollut edeltävät viikot kipeänä.

Nyt alankin valmistautumaan työn raskaan raatajan kotiinpaluuseen ja menen tiskaamaan!
-Em





Hiekkaa hiuksissa, vesipullo aina mukana..

Se kesä on sitten vihdoinkin tainnut saapua tännekin päin maailmaa.
Aluksi päivät kuluivat aika paljolti sisällä, koulun ja muun vuoksi mutta nyt on onneksi jäänyt aikaa myös ulkona oleiluun. Rakastan vihreitä koivuja ja vehreää nurmikkoa! 

Eilen pyöräiltiin ystävän kanssa illalla Rantakylään, jonne on täältä kylältä kuulemma n.3,5 km. Siellä vierähti tämäkin päivä ystävien kanssa istuskellen. Jotkut viettivät aikaa myös lammessa, itse en vielä talviturkkiani rohkene nakata. Ehkä vielä tälle kesälle?

Huomenna meneekin päivä pakkaillessa, illalla käydään mutka Oulun puolella mielenkiintoisissa merkeissä.. Maanantaina tuleekin jo auto noutamaan kuormaa kotipaikkakuntaa kohti, jossa sitten vierähtääkin kesä töiden parissa Nummirockia lukuunottamatta. Ja saan käsiini vihdoinkin uuden puhelimen tuon lahonneen Nokiani ja nykyisen varasamsunkini tilalle. Jospa se sitten taas kestäisi muutaman vuoden.

Jonne nappasi kamerani kätösiinsä ja löytyihän sieltä pari kuvaa jotka voisi ihan jopa julkaistakin. Ihmeellistä, miten niin pienessä ajassa joku ehtii täyttää kamerani muistikorttia huomaamattani niin paljon..
Pojat kaivoivat kuoppaa.. Lapsettaa saa välillä. Tässä  työ puolessa vaiheessa.



Ollaan läähyeläimiä.






Hiekkaa ilmeisesti silmässä

//Julkaisu myöhästyi yhtäkkisen yöseikkailun vuoksi, ja nyt vasta muistin kun uutta olin tulossa kirjoittamaan. Ei mitään muistikuvaa, mitä ajattelin tähän jatkaa, joten jätän tämän nyt tähän.. Kirjoitettu viikko sitten lauantaina.


tiistai 14. toukokuuta 2013

"Toistoa, hep, uudestaan, vielä kerran. Kyllä sinä jaksat!"

Yleensä en sekoita facebookia ja blogia, mutta lauantainen päivitykseni kiteyttää tämän hetkiset kuulumiset aika hyvin:
"Taas on Emilian tehoklinikka pystyssä, kun koitan elvyttää useita vuosia uskollisesti palvellutta Nokiaani ja pitää hengissä tätä jo letkuissa makaavaa pinkkiä acerinvanhustani vielä muutaman kuukauden ajan, kunnes päästän sen ansaitulle eläkkeelleen.
Tänään olen ehtinyt myös sairastumiseen ja siitä johtuneeseen treenitaukoon väsyneenä yrittää onneani kuntosalilla, jonka seurauksena olen taas petipotilaana lämpöilyn vaihduttua kuumeeksi.

Pääsykokeisiin on enään 9 päivää, ja paniikki alkaa iskeä. Puhumattakaan niistä kaikista lukion asettamista deadlineistä tai isojen lapsostemme lakkiaisista, minun kun olisi määrä rääkyä jonkinsorttisesti mikkiin kyseisessä tapahtumassa.
Unihan ei tietenkään ota tullakseen, kissa mouruaa kiimoissaan tärykalvoni puhki ja viemärikin on taas sen verran tukossa että tämä pieni koppi haisee sen mukaisesti. Muuttokin lähestyy ja kaikkea enemmän tai vähemmän tärkeää on kadoksissa tai tiettävästi varastettu erinäisistä paikoista.

Nyt kun olen saanut tämän turhan valittamisen tuskani laannutettua tapeltuani puoli tuntia tämän päivityksen ja lagisen koneeni kanssa, päätän huokaista ja antautua musiikin maailmaan nyt kun spotifyni on taas vihdoin auki. Sitten voisin ehkä yrittää taas nukkua, kunhan tuo kollinretale saa purettua energiansa loppuun ja lysähtää johonkin kohti tätä suurta apartementoa."Pääsykokeisiin on enään 9 päivää, ja paniikki alkaa iskeä. Puhumattakaan niistä kaikista lukion asettamista deadlineistä tai isojen lapsostemme lakkiaisista, minun kun olisi määrä rääkyä jonkinsorttisesti mikkiin kyseisessä tapahtumassa.Unihan ei tietenkään ota tullakseen, kissa mouruaa kiimoissaan tärykalvoni puhki ja viemärikin on taas sen verran tukossa että tämä pieni koppi haisee sen mukaisesti. Muuttokin lähestyy ja kaikkea enemmän tai vähemmän tärkeää on kadoksissa tai tiettävästi varastettu erinäisistä paikoista.
Nyt kun olen saanut tämän turhan valittamisen tuskani laannutettua tapeltuani puoli tuntia tämän päivityksen ja lagisen koneeni kanssa, päätän huokaista ja antautua musiikin maailmaan nyt kun spotifyni on taas vihdoin auki. Sitten voisin ehkä yrittää taas nukkua, kunhan tuo kollinretale saa purettua energiansa loppuun ja lysähtää johonkin kohti tätä suurta apartementoa."
Niin.. Nyt kun onnellisesti eletään jo maanantaissa, olen ehtinyt palata takaisin kämpille pieneltä evakkoreissultani, jonka syynä olivat järkyttävää vinkkaa vetävät ikkunat, jotka eivät edistäneet tervehtymistäni ja sitten tuo tulviva kylppäri. Pakenin ongelmiani, kuinka heikkoa.

Tänään kuitenkin olen ehtinyt tehdä jo kotitreeniä lämmön pysyessä vain hieman koholla, ja koen itseni liki uudestisyntyneeksi. Olen myös vaihteeksi poikaystäväni tietokoneella, joten pääsen lisäämään kuviakin kun koneen omistaja lähti tuonne kaupunkiin ns. juoppokuskiksi.

Alan pikkuhiljaa saamaan tämän elämäni muutenkin järjestykseen ainakin teoreettisesti pääni sisällä, kunhan vain kaikki menisi niin kuin olen kaavaillut. Se olisi suotavaa, kerrankin. Riskejä on tullut otettua, periaatteista on lipsuttu, erittäin rakas ystävä menetetty, draamakierrettä selvitelty, uuteen ystävään tutustuttu..

Toissaviikonlopun vietin Törmälässä isosleirillä, nyt odottava viikonloppu meneekin kotipaikkakunnan versiolla. Torstaina tulikin jos jonkinmoista todistusta ja vietimme rauhaisaa iltaa teatteriporukkamme kanssa ohjaajamme luona jutustellen, herkutellen ja näytelmämme taltioinnille naureskellen. Samalla lähetimme vastenhakoisesti ystävämme (ja minun teknikkoguruopettajani) matkaan kohti etelän uusia tuulia. Onneksi pian on lakkiaiset, ja nähdään taas. Päivä oli monin verroin haikea, vaikka koskaanhan ei saakaan sanoa hyvästi vaan että nähdään!

Lisään nyt muutamia kuvia leiriltä, joihin minulla on julkaisulupa. Lisää tulee ehkä myöhemmin kunhan saan kuvissa esiintyjät kiinni!


Nämä kynät.. Vain paikallaolijat voivat ymmärtää niiden merkityksen.


Joku oli napannut tällaisen. Pidän siitä omalla hassulla tavallaan.

Näkyvä huoneen ikkunasta.. En edes muista milloin viimeksi olen päässyt
heräämään hevosen hirnuntaan.

Jännänlainen maailmankartta.

Lähtöpäivä ja matka bussille.

Sliippaa, poseta, vajota.

Miksi olen yhä hereillä.. Vietin juuri hupaisan puoli tuntia lähettäen leirikuvia ihmisten fbviestikansioihin, saavat sitten ihastella (ja kauhistella) niitä kun kirjautuvat ehkä huomenna.. Odotan innolla vastauksia.


Nyt kun minulla ei ole enään mitään järjellistä sanottavaa, Saatetuani tämän toimen päätökseen, voisin kahmaista rullan paperia viereeni ja pötkiä peiton alle niistämään ja odottamaan, josko toivottavasti väsynyt tai mahdollisesti ylipirteä kuski nyt saapuisi ja pääsisin nukkumaan. Kai. Huomena tämä tyttö (ja suuri suunsa) suuntaakin Oulua kohden, saa nähdä, miten käy.
Tsau!