Find yourself!

perjantai 2. maaliskuuta 2012


Like a sing

Like a dream
You're my Amaranthine
You are all I needed, believe me
Like we drift in a stream
Your beauty serene
There's nothing else
In life I ever needed
My dream, Amaranthine. 

Niimpä niin. Kaikkea on ehtinyt tapahtua viimeaikoina, muun muassa erosin poikaystävästäni, joka oli aika raskas operaatio. Asiat ovat hieman sekaisin yhä, ja tuntuu että eikö tämä ikinä pääty, sillä minä olisin jo valmis unohtamaan ja jatkamaan elämääni uudelta pohjalta mutta tietenkään toinen osapuoli ei tee asioita yhtään helpoksi. Vierelläni on silti iso tukijoukko, ja arvostan heidän tukeaan suuresti. ♥ Mutta onneksi on tapahtunut myös onnellisia ja iloisia asioita, joista hieman valoittaa oheinen video + lyriikat. Niin se aurinko paistaa risukasaankin, vai miten se meni? (;♥

Sitten niitä muita, "tavallisia" uutisia. Kipeänä nyt olen ollut, kuumetta neljättä päivää putkeen, joista nyt eilisen olin poissa koulusta. Kouluun palaaminen jo tänään ei ollut hyvä idea, sillä sairastuin vain entistä pahemmin. No, nyt sitten ollaanki huominen päivä aikalailla sisätiloissa, ja jos ulos poikkean niin lämmintä vaan päälle ja pipo päähän! Nyt ei ole ollut enään mainittavasti kuumetta, mutta nuha kaataa minut vuoteeseen. Silmä (kyllä, vain toinen) vuotaa, olo on todella tukkoinen ja voimaton ja sitä rataa. Muistakaan millon viimeksi olis näi paha flunssa ollut.. Niin, ihanasti loman alla.

Lomasuunitelmia.. No, tokihan niitä on. :) Muunmuassa nuo Lanit, jotka ovat nyt ensiviikolla (6.-10.3.) tuolla leirikeskuksessa. Toivotaan että eräät/eräs taho(t) eivät luo draamaa siellä, olisin nimittäin valmis jatkamaan elämääni ilman kummempia kommelluksia. Ja nauttimaan lomastani ja hyvästä seurasta koneidenkin parissa.. Katsoo nyt miten käy, en halua stressata liikoja.

Koneeni käy erittäin hitaalla edelleen, mutta minulla voisi lähiaikoina olla pieni mahdollisuus lisätä tänne kuvia kun tuo videonkin linkitys nyt taas toimii.. Mutta siitä sitten enemmän lisää kunhan tervehdyn. Loman aika olisi tarkoitus kuitenkin kuvailla jonkin verran.. ^^

Niin! Minähän tosiaan sain onnistuneesti hankittua äitini kanssa minulle laskettelutarvikkeet. Eräs ystäväni katsos vaihtoikin lautailun pariin, ja myi omat vuoden vanhat varusteensa (sukset, monot) poisa, ja minähän tarjoukseen tartuin koska kokokin on just passeli mulle. Onhan se kiva nyt n. 6 vuotta laskettelua harrastaneena saada ne omat välineet vihdoinkin. ^^ Iso-Syöte ja paikallinen Taivalvaara, täältä tullaan! Eihän sitä tiedä jos tälle talvelle ehtii muuallakin käydä.. :)

Mutta nyt tässä oli ne tärkeimmät tälle illalle, lisää infoa sitten taas kun ehdin ja jaksan kirjoittaa. Nyt painun pikkuhiljaa petiin lueskelemaan ja odottamaan mahdollisia viestejä/soittoja ja sitten vielä nukkumaankin jossain vaiheessa. Voisin käydä teekupposen tai ketoriininkin lämmittämässä.. Umm, sounds like a plan!

Näihin ku..sanoihin,
näihin tunnelmiin. :)

Ps. Kommentointi ja muu vastaava olisi ERITTÄIN tervetullutta!
Pps. Huomasin, että miun kirjottelu on ollu aika kauan sitä kerran kuussa- kirjottelua taikka että jos ei jossaki kuussa ehi kirjottaa ni sitten toisessa kuussa tullee usiampi.. Mielenkiintoista. :D

2 kommenttia:

Ellupa kirjoitti...

Jos tarkotat viimevuojen laneja että ne ois muka ns pilattu nii annappa olla. Ja muuteni ne eräät oli maksanu sen leirin että saivat olla olla siellä.. joten problem? oisit vaa keskittyny siihen pelaamiseen

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää päivää! Tämä viesti ei voida kirjoittaa mitään parempaa! Reading tämä viesti mieleeni vanhan kunnon Room Mate! Hän piti aina jutella tästä. Tulen välittämään tämän kirjoittaa ylös häneen. Melko varma, että hän on hyvä lukea. Kiitokset jakoon!