Find yourself!

maanantai 16. tammikuuta 2012

Kuvatonta pakollista

Joo, nyt en vieläkään saa kuvia tähän esille laitettua, koska laiska ja ei aikaa tai mitään.
Päätin nyt sitten päivittää kuitenkin, kun olen kauan jo ajatellut että en päivitä kun vasta sitten kun saan kuvat laitettua. :D
No, joulu meni niin että hurahti ja sain kaikkea kivaa lahjaksi, mm. kameran. Siitä aiheesta kuvia sitten tulossa enemmän ja asiaa muutenkin.
Uusi vuosi meni aika huvittavanlaisesti, oli riitelyä ja vaikka mitä. Mutta loppujen lopuksi ihan ok se meni.

Tulihan sitä käytyä kaverin luona Haukiputaallakin loman aikana ;)♥ Oli kyllä ihanaa nähä häntä pitkästä aikaa. ♥ Sitä sitten tuli nähtyä samalla reissulla muitakin sukulaisia serkusta mummoon ja niin päin pois.

Aarh, ärsyttää nyt kun en ole päivittänyt aikoihin, olisi niin KAMALASTI kaikkea asiaa sanottavana, ja nyt en jaksa kaikkea alkaa yhteen postaukseen puskemaan. :s Pahoittelut.

Lievä laiskuuteni tänään olkoon sallittua, sillä tänään liikuntatuntini venyi n. puoli tuntia yliajalle pienen eksymiseni takia ja siitä palkaksi sainkin jäätyneen kropan ja pahentuneen flunssan kera kipeiden paikkojen.

Alan nyt taas päivittämään ahkerammin, koitan antaa anteeksi sen että en saa kuvia tänne aina puskettua. :p No, lisää asioista sitten kuvien yhteydessä!

Älkää palelluttako itteänne, se ei kannata!