Find yourself!

torstai 22. joulukuuta 2011

Loma!

Nyt se mahtava, 1 viikon ja 3 päivän loma alkoi!♥ Olen onnellinen.
Todistuksen keskiarvo väittää itsekseen 8,76. Ei paha, odotin huonompaa! :)


Päivä alkoi tänään joulukirkolla, jonka jälkeen suuntasimme koululle joulupuurolle ja todistusten hakuun. :) Koulu päättyi siinä joskus ennen yhtätoista. :) Sen jälkeen suuntasimme kaveriporukalla ystävän luokse, jonka jälkeen hiihuilimme kylillä porukka välillä kasvaen ja pieneten.
Sitten kun meitä oli jäljellä enään kolme, olimme sitten poikien kanssa täällä meillä. Pojat soittivat kitaraa, toinen lauloikin, minä katselin vierestä ja koitin arvailla biisejä. Sitten oli kaikenmaailman asioista juttelua, nauramista, pelleilyä..
Sitten porukka kapeni jälleen, ja enään toinen pojista oli täällä. Hänen kanssaan sitten enimmäkseen juteltiin asioista ja välillä jotain pientä pelleilyä, käytiin postissa ja istuskeltiin kaupan eteisen penkillä odottamassa hänen kyytiään. Hullua ajatella, että kun hän lähti, kello oli vasta kuusi!


Nyt sitten olen taas hieman siivoillut lisää, kuunnellut musiikkia, laittanut kynttilöitä valmiiksi poikaystävää varten, jonka pitäisi olla täällä hetkenä minä hyvänsä. ♥ Häntäkään en ole nähnyt moneen viikkoon, joten on kova ikävä! En malta odottaa, varsinkin kun hän on käynyt parturissa tänään, hiukset on leikattu ja värjätty.. Jännittää nähdä, millainen on lopputulos!


Joululahjoja on myös vaihdeltu puolin ja toisin, ja olen ollut iloinen kun tähän asti ovat olleet mieluisia kun jotkut ystävistä jo avasivat omansa. :) Voi sitä ihanaa tunnetta, kun lahjan saaja avaa paketin ja hymy leviää hänen kasvoilleen ja sitten onnellinen ihminen syöksähtää kiittäen kaulaan, kun oli lahja osunut nappiin. :')


Enään pari päivää jouluun.. Kävin äsken kokoamassa joulukuusenjalan ja viemässä ystävältä saadun paketin kuusen alle odottamaan jouluaattoa. Minulla on sellainen kutina, että tästä lomasta on tulossa aivan mahtava! Uuden vuoden juhlasuunitelmatkin ovat olleet todella riemuisia, katsoo sitten että miten käy niiden suhteen.. :) Nyt ensin tämä joulu juhlitaan läpi! :) Namnam, kinkkua♥


Eipä tässä nyt muuta, lisäilisin kuvia jos kameran omistaisin.. :/
Tsemppiä joulunodotukseen!

Ei kommentteja: