Find yourself!

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Naimalupa.

Noniin, huomenna se sitten koittaa: konfirmaatio ja sen myötä se "naimalupa."
Ei jännitä yhtään.. Okei, ehkä pikkuriikkisen, myönnetään, mutta sehän on ihan tervettä, eikö? :)
Rippileiri ja päiväkoulu oli ikimuistoisia tottakai, ja tuli saatua keijokin, eli oscarin tai vastaavan tapainen "titteli."
"Ripari I:sen höpöttäjä" -titteli oli aika hupaisa, olen kuulemma kova höpöttämään kaikenlaista.. Uutta?

Sitten oliski ylihuomenna lähtö taas tuonne Vääkiöön, keskiviikkoaamuna pois sieltä, iltapäivällä syötteelle, sunnuntaina pois sieltä, maanantaina köpenhaminan kautta ruotsiin ja siellä sitte vierähtääki seuraavat kaks viikkoa..
Sitten oliski aikalailla rentoa loppukesä, mitäny parit rippijuhlat vois käyä kiertämässä, ja sitten ystäviä eteläsuomesta tulleepi käymään.. ♥

Hassua, ei tunnu yhtään lomalta, vaikka tavallaan tuntuukin. Kaks viimeisintä viikkoa menny aikalailla riparin parissa, niin kai se sitten on sitä kun on joutunu aikasin nousemaan tai jotakin..?
Leirillä meni kamerakin rikki sitten syystä tai toisesta *katse kohti kahta huliviliä* joten nyt sitten pitää kikkailla jostakin kamera huomiseksi että sais kuvia.. Eiköhä sitä joltakulta sais lainaa..
Huomenna kirjoittelen, jos vain suinkin ehdin, sitten lisää. Jos en, niin saattaa vierähtää hetki jos toinenkin~ 

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Arkistoista löytynyt tunteidenpurkuprofekti.

Tarina tuskasta, menetetystä toivosta. Tuskasta, jota kukaan muu ei nähnyt~

Paperi täyttyi kyynelistä,
verisistä kyynelistä.
Sydän itkee hiljaa, itkee hiljaa verta.
Ei kukaan näe, ei huomaa
ei tyttöä, ei tuskaa.
Ei tytön omaa eikä sitä mitä hän muille tuottaa.

Kyyneliä, nyyhkäyksiä..

Kynä maahan kolahtaa
huuto jää ilmaan leijumaan.
Pyytäen anteeksi, pyytäen toista jäämään.
Aneleva katse, valuvat kyyneleet
välähdys veitsen, lähestyvät askeleet.
Kukaan ei kuule, kukaan ei huomaa
kuinka tuska pienen tytön maahan kaataa.

Vain viimeisiä henkäyksiä..

Kuluu päivät, kuluu yöt.
Kukaan ei kaipaa, ei muistakaan
tyttöä joka jäi maahan makaamaan.
Raajat kalpeat, veren tahrimat
silmät sameat, huulet halkeavat.
Kyynelvirta tyrehtynyt,
hengitys hiljennyt.
Paperilla lukien veriset sanat: se on ohi nyt.

Pimeys, hiljaisuus..


Paperi täyttyy kyynelistä,
verisistä kyynelistä.
Sydän itkee hiljaa, itkee hiljaa verta.
Ei kukaan näe, ei huomaa
ei poikaa, ei tuskaa.
Ei kyynelvirtaa loputonta, ahdistuksen täyttämää katsetta..

Anteeksi saamisen mahdottomuus..

Nyrkki pöytään kolahtaa
huuto jää ilmaan leijumaan.
Pakottaa itsensä katsomaan,
tyttöä maassa makaavaa.
Pyytäen anteeksi, pyytäen toista palaamaan.
Aneleva katse, valuvat kyyneleet
välähdys veitsen, verivana aueten.
Kukaan ei kuule, kukaan ei huomaa
kuinka tuska pojan maahan kaataa.

Tahto palata toisen luokse, hyvittää..

Kuluu päivät, kuluu yöt.
Kukaan ei kaipaa, ei muistakaan
kahta lasta jotka jäivät maahan makaamaan.
Raajat kalpeat, veren tahrimat
silmät sameat, huulet halkeavat.
Kaksi lasta vierekkäin,
ikuisesti, myös tänään.
Paperilla lukien veriset sanat: Anteeksi, pian nähdään..