Find yourself!

tiistai 13. syyskuuta 2016

Metallista kiiltoa ja nahan tuoksua

" Tänä vuonna ylitän itseni. Minähän laitan sinne hakemuksen, vielä on aikaa. En takuulla pääse mukaan, mutta voin ainakin sanoa että minä uskalsin. Ei tarvitse kenelläkään jossitella! "

Viime vuoden tapahtumasta asti olin pyöritellyt ajatusta mukaan hakemisesta. Kun tämän vuoden hakuaika alkoi, emmin vielä enemmän vaikka olin seurannut lähtölaskentaa. Lopulta ystävän kannustuksesta laitoin meiliä menemään ja ajattelin että ponnistus oli siinä, tuskin edes vastaavat. Kun sainkin kiitosviestin mukaan hakemisesta eikä se vaikuttanut ainakaan kokonaan valmiin pohjan päälle väsätyltä, olin iloinen ja tuumin että ehkä joku ainakin luki hakemukseni. Olin nyt ylittänyt itseni ja tyytyväinen.

Hakuajan päätyttyä minua ei juuri jännittänyt. Tarkistin toki mailini heti kun sinne jotain tuli, mutta en sen kummemmin.
Sitten kun saapuneissa olikin ilmoitus valituksi tulemisesta, kroppani teki ne kuuluisat klassiset ja auoin vain suutani, hieroin silmiäni.. Minä jukolauta pääsin!

Olin pienoisessa hämmentyneessä sumussa seuraavat pari päivää, informaatiota tuli heti alusta asti tosi hyvin ja kaikki alkoi tosi vauhdilla. En ollut edes osannut odottaa valituksi tulemista, joten kun pyydettiin lähettämään kuva äänestystä varten, tuli pienoinen paniikki järjestää kuvaukset. Luojan kiitos Teemu lupautui kuvaajaksi ja hänellä oli paikkakin valmiina mietittynä, kavereilta järjestyi niin kyyti, tuki kuin korsettikin ja saatiin tosi nopealla aikataululla kaikki kasaan.


Paikka oli upea vanha saha Martinniemessä, harmittelen yhä etten sen enempää kuvia sieltä ehtinyt ottaa itse. Kuvauspäivälle osui juuri täydellinen ilma, ei liian kylmä ja valoa tuli sisään sopivalla tavalla. Eikä siellä ollut onneksi silloin muita!
Tunsin olevani tosi ruosteessa, edellisistä kuvauksista oli todella pitkä aika ja uusi kuvaaja sekä korsetin pitäminen pitkästä aikaa teki hommasta vielä astetta jännittävämpää. Kuvat saatiin kuitenkin otettua ja pääsin kotiin jännittämään lopputulosta.
Tästä kuvasta valikoitui virallinen äänestyskuvani. En useimmin ole kovin kotonani asennossa, jossa
kasvoni ovat näinkin paljon kameraan päin mutta silti tästä tuli se lempparikuvani.
 (c) Teemu Konttinen

Heti alusta alkaen olemme jutelleet muiden semifinalistien ja muun tiimin kanssa aktiivisesti niin tapahtumasta ja siihen liittyvistä ajatuksista kuin kaikesta maan ja taivaan välillä muutenkin. Tytöt ovat aivan huippuja, kaikki ollaan niin erilaisia mutta tavallaan samanlaisia. Sitä yhteistä on kyllä löytänyt jokaisen kanssa! Ei ole hetkeäkään ollut sellainen jäykän virallinen tunnelma vaan heti on tuntunut tosi luontevalta jutella aiheesta kuin aiheesta, se on helpottanut jännitystäkin tosi paljon kun voi yhdessä purkaa ajatuksia. Tuntuu jopa hieman oudolta ajatella että ollaan ns. kilpailun keskellä, kun tullaan niin hyvin juttuun. Ei tämä ole ollenkaan ollut sellaista alta kulmien kyräilyä, jatkuvaa arvosteltavana olemista ja lyttäämistä mitä olen pelännyt kaikkien tällaisten tilanteiden olevan.
Tässä näkyy tosi hyvin tuo korsetti, jonka sitten lunastin itselleni kuvausten jälkeen. Aivan ihana!
(c) Teemu Konttinen

Etenkin se, että hallitseva Metal Angel Salla ja meidän tuottajamme Saara-Mariakin ovat mukana keskustelussa aktiivisesti, on luonut sitä yhteisöllistä meininkiä ja inhimmillistänyt tätä hommaa huimasti. Tulee juuri sellainen olo että ihmisiähän tässä kaikki ollaan ja kaikki otetaan vastaan sellaisina kuin ovat eikä minkään barrikaadin takaa vain huudella käskyjä ja odotuksia. Ollaan vähän niinkuin samaa porukkaa, eikä kokemuksen määrä laita meitä eri arvopalleille vaan kaikki jakavat omastaan ja tsemppaavat toisiaan.
Tästä asennosta tuli kuvailtua pisimpään, ja etenkin hiusten kanssa oli vähän säätämistä.
Sitten hieman hauskalla tavalla saatiin lopulta hiuksetkin esiin..
(c) Teemu Konttinen

En tiedä onko se tämä upea tarkoitus koko tapahtuman takana (hyväntekeväisyys), tapahtuman erilainen avarakatseisempi luonne vai mikä, mutta joku tästä tekee sellaisen että tunnen olevani siinä juuri omassa jutussani mukana.
Eikö oikein auennut mistä oikein tässä jauhan? Ei hätää, kohta selviää!

Niin että mikä Metal Angel? - Kuten sana Metal antaakin ehkä ymmärtää, Metal Angel edustaa hieman räväkämpää tyyliä niin luonteeltaan kuin ulkonäötään. Metal Angel on siis räväkämmän tyylin omaava pr-tyttö ja keulakuva, jolle ei ole pituus- tai painorajoituksia.
Kyseessä ei ole mikään perinteinen missikisa, vaan tapahtuma on saanut alkunsa ihan puhtaasti hyväntekeväisyysajatuksen pohjalta. Tarkempaa inffoa siitä mistä homma oikein lähti, miten se lähti ja mikä tässä nyt oikeasti on se idea, saa meidän tuottajan Youtube.videolta tästä. Video ei ole pitkä eikä uuvuttavaa luennointia, joten sen jaksaa kyllä katsoa kuka vaan loppuun! Lopussa myös meidän semifinalistien esittelyt, joten kannattaa katsoa.

Tämän vuoden hyväntekeväisyyskohde on Lapin ensi- ja turvakoti, joten tosi hyvällä asialla ollaan liikkeellä! Siitä, meidän kuulumisista, viimevuoden meiningeistä ja muusta aiheeseen liittyvästä saat inffoa tämän linkin kautta. Äänestys alkaa 1.10.2016 ja se tapahtuu sitten täällä. Siellä myös tietoa miten äänet vaikuttavat ja miten äänestys tapahtuu! Kuvapainotteisempaa inffoa löytyy tapahtuman instagramista jonne pääset tästä tai hakemalla käyttäjää nimeltä metalangeltapahtuma.

Tämä kuva oli alunperin vain pelleilyä, mutta siitä tulikin ihan hauska! Vähän turhan ylevä ehkä, heh.
(c) Teemu Konttinen

Minun naaman voi myös bongata Oulu-lehdestä, Metal Angel-aiheiseen juttuun löytyy linkki tästä. Siitä toisesta kerronkin eri postauksessa.

torstai 29. lokakuuta 2015

Uudet polut, vanhat kengät

Elämä on tällähetkellä sellainen hiljaa pyörivä maailmanpyörä. Hitaasti kierros kierrokselta uusia asioita ja ihmisiä hyppää kyytiin, tunteet heiluvat koppien mukana.

Tässä viimeviikkojen aikana päähäni on iskostunut upea oivallus; minun elämäni alkaa näyttää _minun_ elämältäni. Minulla on joukko uusia, mahtavia ystäviä ja vanhoista tuttavuuksista olen ystävystynyt paremmin sellaisten kanssa joiden kanssa en koskaan luullut olevani oikeutettu ystävystyä. Negatiiviset ihmissuhteet ovat jääneet taaemmalle eivätkä ne hallitse minua entisen lailla. Aika siistiä.

Myös eteen tulevat haasteet näyttävät paljon helpommilta läpäistä, kun päässä on tarkahko aikataulu ja toimintasuunitelma niiden suorittamiseksi. Edes ajatus siitä, että osittain omankin päätöksen kautta koulu venähtää neljännelle vuodelle (se tekee sitten viisi vuotta toisella asteella, hui!) ei tunnu kamalalta vaan lähinnä mahdollisuudelta. Olen aika iloinen.

Koulun ja muiden vähän hullujenkin päätöksien lisäksi olen päästänyt itseni antautumaan hieman myös tunteilleni: minulla on uusi parisuhde. Minä seu-rus-te-len. Minä joka vielä hetki sitten kirosi maailman miehet alimpaan pohjamutaan ja vannoi kissakoiranaiserakoitumisen nimeen.
Olen yhtäaikaa iloinen, jännittynyt, panikoiva ja ällöromanttisella tuulella. Tuntuu aika hurjalta. 
Silloin kuin vähiten sitä odottaa, pompahtaakin tällainen ihminen eteen ja väläyttää vastustamattoman suloisen hymynsä päin naamaa, hakkaa kanssani minecraftia (jos luet tätä, se oli TASAPELI), harjaa hiukseni ja lyö unissaan turpiin. 

Niimpä niin. Tähän postaukseen voisin vaikka lätkäistä pari kuvaa Vantaan reissulta, se kun olennaisesti liittyy aiheeseen.





Näiden tarinahan siis on se, että päätettiin Vesan ja Joonaksen kanssa törmätä erään parkkihallin ylimmässä kerroksessa syystä että voidaan. Tuli sitten puheeksi että Joonas saisi minusta räpsäistä joskus uuden profiilikuvan facebookkiin - haha - ja päätettiin testata voisiko tuolla kuvailla.

Profiilikuvaksi nämä eivät päätyneet sattuneista syistä mutta ihan jänniä räpsyjä silti pikaotoksiksi. Ehkä minä joskus opin edes yrittämään näyttää jotenkin ihmismäiseltä ja avaamaan silmät silloinkin kun joku muu minua kuvaa. Ehkä.. 

Mitenhän tässä taas näin kävi, piti päivittää koulutyön blogia ja eksyinkin tänne. Hups. Nyt ainakin nappaan pullopussin kouraan ja lähden hakemaan tsemppisuklaata! Seuraavaan kertaan,

Possuminne.


maanantai 27. huhtikuuta 2015

Elämän suuret kysymykset

Tässä viimeisen parin viikon aikana olen taas pohtinut, mikä kumma saa ihmiset vajoamaan niin alas että tulevat anonyyminä haukkumaan tai mustamaalaamaan ihmisiä internetissä? Etenkin kaikki ylimääräiset draaman virittely-yritykset ja vastaavat saavat välillä ymmärrysmittarini vajoamaan. Olenko liian tyhmä ymmärtääkseni tuon kaiken viehättävyyden vai onkohan se vika sittenkin siellä toisella puolella? Enkä nyt tarkoita ainoastaan minuun kohdistuneita tapauksia.

Milloin levitellään juoruja, yritetään sabotoida suhteita tai vain aiheuttaa draamaa, milloin aletaan syyllistämään ihan omituisista asioista. Milloin haukutaan ihan muuten vaan tai koitetaan saada vastapuolelle mahdollisimman paha ja arvoton olo. 

Joku voi ihan oikeasti loukkaantua ja ottaa itseensä noita asioita todella pahasti ja siitä voi syntyä pahaa jälkeä. Myönnettäköön, pari sanaa on osunut sen verran ikävästi itsellenikin että olen pohtinut ko. tilien sulkemista kun sieltä ei välillä mitään positiivista irtoa kun kunnon aalto saapuu rantaan. En kuitenkaan aio paeta jonnekin syvälle linnoitukseeni vain parin idiootin takia, mutta kyllähän se pistää miettimään kuinka pahasti asiat ihmisellä ovat kun saatetaan tulla ihan ystäväksi kutsuen haukkumaan tai levittämään kaikenlaista soopaa. 

Jos ei ole mitään ns. normaalia sanottavaa, kannattaako avata sanaista arkkuaan ollenkaan? Miksi yrittää tuottaa toiselle pahaa mieltä ihan turhaan, ei kukaan voi oikeasti tosissaan saada siitä itselleen ainakaan parempaa oloa. Jos jotain on hampaankolossa, sen voi selvittää ihan kasvotusten/omilla kasvoillaan internetissä asiallisesti keskustellen ilman että toista täytyisi nälviä tai vainota. Jos tuohon ei kykene niin kannattaa vain päästää irti ja keskittyä johonkin parempaan. Asiat tulisivat jopa selviksi siten helpommin, asiattomiin anonyymeihin nälvintöihin harvemmin kukaan jaksaa vastata mitenkään erityisen avaavasti tai edes kohteliaasti.

Kaikkea osataan väärinkäyttää, eikä se muutu vaikka kaikki palstat ja verkot suljettaisiin ja kiellettäisiin. Ihmisten täytyy itse oppia jättämään nuo väärät ja ilkeät toimintamallit taka-alalle ja käyttäytyä niinkuin itseään kohden haluaisi käyttäydyttävän sekä muita arvostaen.

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Päissäinen selvänä

.. No okei, join minä yhtenä iltana vähäsen. Ei sitä voi silti kutsua päissäiseksi, ainakaan minun kohdalla.

Pääsiäinen menikin siis Korvualla Jonnen porukoilla ja kotona, koirien kanssa temmeltäessä. Kolme ihanaa saksanpaimenkoiraa ja pystykorva, siinä syy koiran kuolasta ja karvoista kasaantuneeseen pyykkivuoreen jonka sain kotiin tullessa taltuttaa parin koneellisen verran.

Päivät koostuivat aika pitkälti pilkkimisestä (tai sen katselusta) ja makkaranpaistosta, ruoasta, juttelusta ja karaoken kuuntelusta eri seurueissa. Netflixiäkin selailtiin jonkun verran ja suklaatakin meni nassuun"laihiksesta" huolimatta vähäsen.

Sunnuntaina hipsittiin kylälle poikien airsofti-iltamien jälkeen, suoraan saunaan ja nukkumaan. Röpi oli ollut mielissään kahden tyttökissan kanssa pääsiäisen. Maanantai kului minecraftin peluussa ja perheen kanssa seurustellessa, illasta suunnattiin Nissanin keula kohti Oulua ja perillekkin päästiin aikalailla ennen pimeää vaikka lähdettiin vasta puoli seitsemän aikaan liikkeelle! Se on sitten kevät nyt.

Aprillipäivän operaatio "kiskot suuhun" laimensi vähän ruoasta nauttimista, mutta nyt kun saan rikki menneen kielen vuoksi olla viikon ilman kitalaessa törröttävää metallihäkkyrää niin aion nauttia siitä kaikin keinoin. Ehtii sitä pistää ruokavalion tiukille sitten kun syöminen taas vaikeutuu! Alan pikkuhiljaa hyväksyä tämän rautahymyn, kun ajattelen parin vuoden päässä häämöttävää aukotonta hymyä ja kivutonta syömistä. Ehkä tämä ei olekaan niin kamalaa.

Toukokuussa meidän taloyhtiön kuntosaliremppa valmistuu ja laitteet tulee kasattaviksi, joten ajattelin testata nivelien kestävyyttä ja aloittaa pikkuhiljaa taas reenit kun siitä ei erikseen tarvitse maksaakaan ja matkakaan ei ole pitkä kun hissillä pääsee perille asti. Toki lämmittelyn vuoksi voisi juosta portaitakin mutta saa nähdä miten laiskistun. Taloyhtiö on myös suunitellut lenttiskentän ja grillauspaikan ehostusta talkoovoimin, joten toivon mukaan kesällä sitten ei ehkä omaa grilliä tarvitsekaan hommata.

Loppukevät koostuu lähinnä kouluhommista ja työnhausta, jos nykyisellä työpaikalla ei ole tarjota vuoroja kortittomalle kesäksi. Peukut pystyyn vaan siis silläkin rintamalla.

Nyt valmistaudun leffailtaan, hiuksetkin on letitetty kikkaroita varten. Parvekkeella on liki 22 astetta lämmintä, nautin kovasti.

Blogger tökkii ja pahasti, joten sain lisättyä vain yhden kuvan ja senkin tänne alas.
Harmi.

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Sielun eheyttämisviikko

Nyt on tultu oltua täällä muutama päivä, ja olo on niin rentoutunut ettei ole ollut kuukausiin! On ollut ihan mahtavaa taas nähdä näitä ihmisiä, ja reissu on vasta puolessa välissä! Voisin tehdä pikakelauksen päivien tapahtumista ja läntätä muutaman kuvasen. Osa on kameralla otettuja huonompia ja vähän parempia, osa taas puhelimella otettuja surkeita ja kohtalaisia. Kestäkää. Huomasin muuten että puhelimeni suodattaa valon paremmin ko miun vanha kamera.. Huh.

Perjantai-aamuna minä sitten saavuin Helsingin Kiasmalle, ja Joonas kävi nappaamassa minut kyytiin läheisen puiston vierestä. Päätettiin skipata Jumbo siltä päivältä, ja suunnattiin Tuusulaan syömään ja kahvittelemaan. Jonkun hetken päästä haettiin Jenna tänne, ja Vesakin saapui sitten kun töiltään ehti. Ilta kului pelatessa ja nauraessa aika pitkälti. Välillä käytiin Keravalla lenkkeilyttämässä koirat, ja sitten palattiin tänne. Jossakin välissä Lone Rangeria Jenna nukahti, (minäkin vähän)  ja lähdettiin Vesan kanssa takaisin Keravalle ja nukkumaan.




Lauantai olikin sitten Jumbopäivä, ja ostoksiakin sattui mukaan jonkin verran: aurinkopuuteri joka paljastui turhan oranssiksi, äärettömän suloinen huulirasva, mahtavan pehmeä paita sekä aurinkolasit lastenosastolta ja alushousut. Vesa oli miäs ja osti henkselit ja farkut! Jumbon jälkeen mentiin häiriköimään (moikkaamaan) Joonasta työpaikalle ja siitä hypittiinkin taas autoon ja suunnattiin Napoliin syömään. Siellä oli aika muikean kokoinen ja makuinen kanasalaatti, jossa oli minun ihastuksekseni myös herkkusieniä! Nam. Loppuilta meni Shaun of the Deadin parissa ja sitten taas Keravalle nukkumaan.
















Aamulla sitten jumituksen jälkeen töllöytyminen ja rallimicran nokka kohti Joonaksen työpaikkaa, jossa vietettiinkin useampi tunti kuvatessa. Toivottavasti Joonas sai edes jotain matskua aikaiseksi, tulihan siinä välillä pelleiltyäkin. Ongelmaksi vähän ilmeni minä, joka ei osannut näyttää vihaiselta kuvissa tarpeeksi vakuuttavasti, heh. Muuten oli kyllä aivan paras päivä! Illasta kateltiin Thoria ja Vesan lähdettyä nukkumaan pelailtiin sun muuta.















Joonas osasi ajoittaa salaman just sopivasti häirittemään miun teinipeilaamista.

















Eilinen meni aikalailla migreenistä kärsiessä, en tiedä johtuiko edellispäivän salamaräiskeestä vai mistä, mutta se päivä meni sitten vähän ohi. Pelattiin me vähän ja katteltiin South Parkkia sekä Big Bang Theorya.



Tänään Joonaksella oli työpäivä, ja minä olen täällä siivoillut ja dataillut itseni kylliksi asti. Saa nähdä mitä loppuillasta tehdään kun pojat tulee. Huomenna ainakin olisi suuntana Helsinki ja uuden nuorisomedian suunnittelu!